Päivitykset sivuilla
2010
28.2.1020
Kävimme viime viikolla Rauhan kanssa Tampereella tokokisoissa. Reissu oli melkoisen ikimuistettava yli 20 asteen pakkasineen. Ajomatkalla kisapaikalle auto juuttui hankeen (tielle) muutamaankin otteeseen. Tämän tuloksena myöhästyttiin kisapaikalta, ja juostiin suoraan ovelta paikallamakuuseen. Suoritus meni sitten juuri sen mukaisesti... Täältä kuitenkin löytyy vuosisadan pohjanoteeraus-pisteet. Kirjoittelen lähipäivinä tarkempaa kuvausta blogiin. Seuraavaksi on vuorossa Kouvolan näyttely ensi viikolla. Olen ilmoittanut Rauhan kehään.
31.1.2010
Kotisivujen päivittäminen on taas jäänyt viime aikoina vähemmälle. Treenipäivis on elänyt hiljaiseloa jo ties kuinka kauan, joten päätin ottaa sen suhteen erilaisen lähestymistavan. Jatkossa Rauhan ja mun treenailuista ja suunnitelmista saa lukea meidän treeniblogista. Treeniblogista löytyy myös minun tälle vuodelle asettamani vaatimattomat tavoitteet...
Rauha kävi tänään allekirjoittaneen kanssa hakemassa tokokisoista avo1-tuloksen. Eipä se mikään täydellinen suoritus ollut, mutta riittävä kuitenkin. Tarkempi arvostelu löytyy Rauhan tulossivulta.
2009
15.11.2009
Kävimme tänään Rauhan kanssa korkkaamassa tokossa avoimen luokan. Tuloksena tällä kertaa avo2-tulos. Kisasuorituksestamme löytyy myös video täältä.
7.10.2009
Sivuilla on ollut yli puolen vuoden päivitystauko. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että olisimme levänneet laakereillamme. Allekirjoittaneella on ollut niin paljon muita nettiprojekteja menossa, että näiden sivujen päivittäminen on jäänyt muiden hommien varjoon...
Kaikki koirat jakselevat edelleen hyvin. Siirikin on edelleen tasaisen mukavassa kunnossa. Helmikuussa tulisi jo 17 vuotta tassuihin :=0. Rauhan kanssa olemme jatkaneet monen lajin parissa touhuamista. Kävimme toukokuussa Hauhon taippareissa pettymässä jälleen kerran. Tällä kertaa ruutu oli melko syvä, enkä saanut koiraa irtoamaan riittävän syvälle. No, kesän aikana jatkettiin treenailua ja loppukesästä korkkasimme mejä-uramme Tollerikerhon järjestämässä kokeessa. Tulokseksi tuli avo1 (47/50p.). Olin alun perin ajatellut, että mejä on meidän lajeista pienimmässä roolissa, mutta kummasti sitä hyvästä tuloksesta innostuu. Ensi kesänä meidän mejäilylle tulee toivottavasti jatkoa. Neljä Rauhan sisaruksista on jo jälkivalioita, joten rima on asetettu melko korkealle.
Sorsastuskausi avattiin taas Hailuodossa Päivin seurassa. Rauha oli selvästi viime vuodesta kehittynyt kovasti ja työskentely alkoi olla oikein mukavan näköistä. Allekirjoittaneellakin oli oma pyssy tällä kertaa mukana, mutta oma saalis oli vain kasa höyheniä. Harjoitusta, harjoitusta vaan... Sorsastuksen aloituksen aikaan oli myös Kouvolan näyttely, jonne olin ilmoittanut Sallin. Satu ja Pinja onneksi lupautuivat viemään mummon mukanaan kehään, eikä turhaan! Salli oli lopulta VSP ja sai viimeisen sertinsä. Arvostelu löytyy Sallin tulossivulta. Se oli näillä näkymin Sallin viimeinen näyttely, parempi lopettaa huipulle ;)
Elokuun lopussa menimme jälleen kerran taipumuskoetta kokeilemaan Rauhan kanssa. Tämä oli meikäläisen koirahistorian masentavin kokemus. Rauha ei suostunut menemään veteen ollenkaan. Ei hajuakaan, mistä johtui. Pitikö sen juuri koetilanteessa päättää elämänsä ensimmäisen kerran, että tänään ei huvita uida?! No, taipparisuunnitelmat siirtyvät jälleen talven yli seuraavaan kevääseen. Pidämme noutotreeneistä pienen tauon, ehkä se vähentää hieman allekirjoittaneen harmistusta tilanteeseen...
Syyskuussa pääsimme vihdoin aloittamaan toko-kilpailu-uramme Rauhan kanssa. Sen viipyminen on ollut lähinnä omistajan saamattomuutta. No, kannatti kuitenkin lähteä. Ensimmäisestä kokeesta tulokseksi tuli alo1 (173,5p). Kummasti tämä tulos nosti harjoittelumotivaatiota, ja tavoitteenamme onkin startata avoimessa luokassa vielä tämän vuoden puolella.
Rauhan omalle sivulle on lisätty tuore Kuusiston Päivin ottama kuva. Myös Rauhan kehityskuvissa on tuorein 2-vuotisposeeraus.
Lupaan laittaa päivityksiä jatkossa taas hieman tiuhempaan. Esimerkiksi Rauhan treenipäiväkirjaan on kirjoitettavaa pienen romaanin verran, kunhan tässä ehtii...
25.3.2009
Mellin terveystulokset saapuivat Kennelliitosta eilen. Lonkat A/A ja kyynärät 0/0. Mellille on myös löytynyt uusi koti Kemistä. Kiitos kaikille asianosaisille avusta! Mirkalle suurin kiitos Mellin hoitamisesta näin kauan. Lisäksi kiitos Susalle avusta uuden kodin löytymisessä.
Piipahdimme myös maaliskuun alussa Rauhan kanssa agilitykisoissa uudella onnella. Tällä kertaa tuloksena 2x10vp. Hiomista meiltä vielä löytyy erityisesti keppien sisäänmenossa, mutta muutoin meno oli jo lähempänä treenitilannetta. Vauhtiakin löytyi pikkuneidiltä mukavasti. Ratavideo löytyy täältä.
Sivuja on päivitetty hieman sieltä täältä. A-pentueen sivuilta löytyy nyt Demon viimeisimmät tulokset. Myös Mellin osuus on päivitetty. Rauhan tulossivulta löytyy myös viimeisimmät agilitytulokset.
12.2.2009
Edellisestä päivityksestä onkin aikaa. Hiljaisuus nettirintamalla ei kuitenkaan ole tarkoittanut samaa reaalimaailmassa. Ainstainin A-pentue ehti täyttää 6 vuotta 23.1. ja Salli 24.1. jo 11. Siiri täytti 4.2. jo huimat 16 vuotta! Mummo on edelleen hyvässä kunnossa, tammikuun eläinlääkärikäynnillä veriarvot olivat edelleen kohdallaan. Eläinlääkäri oli jopa kuvannut Siirin lonkat ja selän! Lonkat olivat edelleen hyvässä kunnossa, selässä oli jo rustottumaa. Sitähän hierotaankin säännöllisesti juuri tästä syystä.
Rauha aloitti agilityuransa 18 kuukauden iässä helmikuun alussa. Ensimmäinen kisa oli epäonninen. Vauhti oli hitaan puoleista erityisesti loppuradasta ja kisan jälkeen Rauha astui toisella takajalallaan epäpuhtaasti. Toinen startti jäi meiltä väliin. Muutaman päivän levon jälkeen Mira tuli hieromaan Rauhaa. Erityisesti takaosan lihakset olivat todella jumissa. Kyllä sen valitettavasti jossain huomaa, kun koira spurttaa lenkillä ja treeneissä aina ihan täyttä vauhtia menemään (omistajan tulisi tässä kohdin huolehtia riittävästä alku- ja loppuverryttelystä)... Ensimmäisen kisan ratavideo löytyy kuitenkin täältä. No, seuraava kisastartti on tulossa maaliskuun alussa, joten sinne siis paremmalla onnella!
Suurin yllätys minulle tuli noin viikko sitten, kun sain puhelun koskien kasvattiani. Ainstainin Amelie, "Melli" joutuu vaihtamaan kotia omistajan elämäntilanteen muutoksen takia. Haimme koiran sunnuntaina tänne Korsoon. Melli on nyt ystävälläni Mirkalla vähän aikaa. Käytämme sen lonkkakuvissa, ja katsomme sitten rauhassa, minkälaista kotia Mellille etsitään.
2008
15.11.2008
Uutissivulta löytyy tuoreimmat mahtavat uutiset. "Demon" viimeisimmät saavutukset on päivitetty A-pentueen omalle sivulle. Lisäksi Rauhan terveystulokset on päivitetty Rauhan omalle sivulle. Rauhasta on myös päivitetty esittely sen omalla sivulla.
28.10.2008:
Paljon on taas ehtinyt tapahtua koirarintamalla. Kävimme syyskuussa Hyvinkään ryhmänäyttelystä hakemassa toisen H:n bikiasuiselle junioritollerillemme. Arvostelu on hukassa, päivitän sen kunhan se löytyy. Lonkkakuvissa ja silmäpeilauksessa kävimme myös joitakin viikkoja sitten. Lonkkien lausuntoa edelleen odotellaan, mutta silmätulos on nyt päivitetty Rauhan omalle sivulle. Viime viikonloppu kului erittäin mielenkiintoisissa merkeissä. Nimittäin allekirjoittanut on lupautunut kouluttautumaan mh-luonnekuvauksen toimihenkilöksi. Yksi viikonloppukoulutus on takana jo alkusyksystä ja nyt porukallamme olikin melkoinen haaste edessä, sillä järjestimme tollerikerhon alaisuudessa epävirallisen mh-kuvauksen. Kuvaajana toimi kuitenkin Ruotsissa pätevöitynyt Heljä Marjamäki, joten tuloksen pitäisi olla melko realistinen. Rauha osallistui kuvaukseen lauantaina, Rauhan tulossivulta löytyy arvostelu. Tarkempaa kuvausta testin kulusta on tulossa mahdollisimman pian.
15.9.2008:
Pitkästä aikaa sivuja on taas päivitetty vähän sieltä sun täältä. Rauhan kuvagalleriassa on vihdoinkin kasa uusia kuvia. Rauhan kehityssivulta löytyy tuoreempia kuvia myös. Lisäksi Rauhan tulossivulla on Toller Show:n näyttelyarvostelu (tulos H). Päiväkirjassa on myös uusi merkintä, jossa kerrotaan mm. hieman sorsastuksen aloituksesta.
1.8.2008:
Kävimme jälleen kerran Rauhan kanssa taippareissa. Eipä tälläkään kertaa homma natsannut, arvostelu löytyy Rauhan tulossivulta. Päiväkirjasta löytyy kuvausta ja juttua viime aikojen touhuiluistamme. Kuvapäivitykset odottavat edelleen itseään, sillä osa kuvista on kaverin tietokoneella... Linkkejä on myös päivitetty.
22.7.2008:
Rauha ei enää ole mikään ihan pieni pentunen. Tänään tassuihin tuli ikää täydet 1 vuotta! Onnittelut myös Banjo-pentueen muille sisaruksille! Viime lauantaina myös Serille tuli pyöret 5 vuotta täyteen. Rauha on perheemme lellikkinä saanut myös tahtonsa läpi, ja lauantaina vietämme kaveripiirissä ihka oikeita koirasynttäreitä :D. Etusivulta löytyy tuore kuva Rauhasta. Muitakin päivityksiä on tulossa lähipäivinä (tuoreita kuvia ym.).
1.8.2008:
Kävimme jälleen kerran Rauhan kanssa taippareissa. Eipä tälläkään kertaa homma natsannut, arvostelu löytyy Rauhan tulossivulta.
18.6.2008:
Pitkän päivitystauon välissä on tietysti tapahtunut yhtä ja toista. Takana on Susanna Hallgrenin nome-koulutus, johon pääsimme Rauhan kanssa osallistumaan. Myös tollerileiristä on selvitty, vaikka emäntä nukkuikin pitkiä päiväunia pitkin seuraavaa viikkoa. Perjantaina 13.6 lähdimme jännittynein mielin Rauhan kanssa taipumuskokeisiin Padasjoelle. Homma ei ihan mennyt odotetusti, ja kokeemme päättyi hakuruutuun. Arvostelu löytyy kuitenkin Rauhan tulossivulta. Kootut selitykset löytyvät taas Rauhan treenipäiväkirjasta.
2.5.2008:
Kävimme piipahtamassa Lahden kv-näyttelyssä viime viikonloppuna Sallin ja Rauhan kanssa. Molemmat saivat EH:n. Sallin arvostelu löytyy täältä ja Rauhan täältä. Rauhan kuvagalleriasta löytyy myös tuoreita kuvia. Serin sivulla on tuore poseerauskuva Serista ja etusivun kuva on myös vaihdettu.
8.4.2008:
Kävimme sunnuntaina Rauhan kanssa kilpailemassa Pirkan Dameissa. Rauhan tulossivulta löytyy arvostelu ja treenipäiväkirjassa on hieman selostusta ja mietteitä päivän kulusta.
25.3.2008:
Uutisia päivitetty. Lisäksi Rauhan treenipäiväkirjassa on uusi merkintä. A-pentueen sivuille on myös päivitetty Demon tittelirivi tuoreen lisäyksen kera :)
19.3.2008:
Sivuilla täysin uusi ulkoasu. Kiitos ulkoasun suunnittelemisesta kuuluu Kuusiston Päiville. Sivuja on muokattu hieman joka puolelta (mm. kuvagalleriat ovat nyt yhtenäisiä ja useasta galleriasta löytyy uusia kuvia). Jos jokin ei toimi, otan mielelläni palautetta vastaan.
4.3.2008:
Uutissivua päivitetty. Lisäksi Rauhan ensimmäinen näyttelyarvostelu löytyy täältä. Rauhasta löytyy myös uusi kehityskuva ja päiväkirjasta löytyy uusi merkintä.
4.2.2008:
Uutisia päivitetty.
30.1.2008:
Rauhasta lisätty uusi kasvukuva. Lisäksi Rauhan kuvagalleriasta löytyy treenikuvia lauantailta. Kiitokset niistä kuuluu Anu Koskivaaralle! Rauhan treenipäiväkirjassa on myös uusi merkintä.
24.1.2008:
Uutisia päivitetty.
15.1.2008:
Uusi vuosi ja uudet kujeet :). Rauhan päiväkirjassa on uusi merkintä.
2007
22.12.2007:
Saimme eilen Ruotsista sähköpostia. Siitä tietoa löytyy uutiset-sivulla. Myös Siirin sivun esittelytekstiä on muokattu. Rauhasta löytyy uusi kasvukuva. Myös Rauhan valokuvagalleriassa on uusia kuvia.
20.12.2007:
Joulutervehdys lisätty etusivulle. Lisäksi Rauhan päiväkirjaan on kirjoitettu uusia kuulumisia. Rauhan sisko Sara kävi meillä viime viikonloppuna. Muutama kuva tapaamisesta löytyy Saran sivuilta täältä. Mukavaa kun kävitte Niina ja Sara :)
4.12.2007:
Kävimme lauantaina Rauhan kanssa match show:ssa. Kuvagalleriasta löytyy tuoreita kuvia viikonlopulta ja päiväkirjasta löytyy uusi merkintä.
28.11.2007:
Rauhasta lisätty uusia kasvukuvia. Rauhan omalla sivulla on myös uusi kuva. Päiväkirjaan on myös kirjoitettu. Emäntä onnistui hienosti sotkemaan Jalbumin avulla Rauhan kuvagallerialla, joten se on kokonaan uusittu. Täältä löytyy uusi galleria. Linkkisivulle on myös lisätty muutama uusi linkki.
12.11.2007:
Harjoittelimme maanantaina 5.11. Järvisen Maijan (Kennel Sancandy's) kanssa nome-juttuja. Täältä löytyy kuvia. Myös Rauhan treenipäiväkirjaan on kirjoitettu. Uutisia on myös lisätty. Serin tulossivulta löytyy tuore näyttelyarvostelu.
2.11.2007:
Rauhasta uusia kuvia galleriassa.
31.10.2007:
Taas on jokunen viikko vierähtänyt edellisestä päivityksestä. Huomasin, että Serin tuloksista puuttui luonnetestitulos, asia on nyt korjattu. Olen myös päivittänyt Serin kuvaustekstin. Esittelysivu on myös päivitetty ajantasalle. Rauhan päiväkirjassa on myös uusi merkintä. Rauhalle on luotu kokonaan uusi kuvagalleria, josta löytyy niin vanhat kuvat kuin muutamia uusiakin. Uusi kehityskuva Rauhasta on myös päivitetty.
11.10.2007:
Sivuja on päivitetty vähän joka puolelta. Linkkisivu on käytännössä rakennettu alusta. Uutisia on myös hieman päivitetty. Rauhan päiväkirjasta löytyy tuore merkintä. Rauhasta on myös muutama uusi kuva. Inspiroituneena muiden tollerisivujen kasvukuvista päätin tehdä vastaavan Rauhastakin. Täältä löytyy tähänastiset kasvukuvat. Pyrin päivittämään tuota sivua säännöllisin väliajoin.
26.9.2007:
Aika menee taas kuin siivillä ja Rauha sen kuin kasvaa. Rauhan sivulle on päivitetty tuore seisomiskuva. Lisäksi valokuvia on tullut räpsittyä pitkin viikkoa ja uusimmat laitoin edellisten kuvien kanssa samalle sivulle. Kuviin pääsivät myös Salli ja Seri, joita on viime aikoina kuvattu luvattoman vähän. Rauhan päiväkirjassa on myös uusi merkintä.
19.9.2007:
Kävin Rauhan ja bretoneiden kanssa metsälenkillä kameran kanssa. Täältä voit katsella reissun kuvasatoa. Aloitin myös Rauhan treenipäiväkirjan kirjoittamisen kuvailemalla meidän ensimmäisten päiviemme harjoittelua.
17.9.2007:
Sivuja päivitetty vähän joka puolelta. Nämä uudet sivut alkavat hiljalleen valmistua ja tänään uskaltauduin laittamaan linkin näille uusille sivuille ihan julkisestikin esille. Nyt jokaisesta sivun linkistä pitäisi avautua oikea sivu joista suurimmassa osassa on myös sisältöäkin.